Luulenpa ,että syyllisyyden tunne koetaan yleensä negatiivisena tunteena, josta päänvaivaa ihmiselle. Ei saisi oikein syyllistää ketään ja siis nähdä virheellisessä ihmisessä virheitä ( joita siis kaikki olemme pullollaan ). Jotenkin yhdistän mieleesäni syvän syyllisyyden tunteen ankaraan uskonnollisuuteen , siihen ,että ihminen kokee jatkuvaa syyllisyyttä synneistään ja pyrkii siten elämään mahdollisimman nuhteetonta elämää, mutta uskonnollisen ihmisen syyllisyyden tunne voi jäädä itämään ja elämään mieleen ja sydämeen niin ,että ihminen potee jatkuvaa syyllisyyttä koska synnittömän elämän ihanteen kriteerit on niin mahdotonta täyttää . Mutta synnittömyyteen ei ihminen uskonnollisessa viitekehyksessä siis pystykkään .
Rikollinen voi olla katumatta tekojaan tuntematta lainkaan syyllisyyttä. Paatunut kova mieli ei tunne syyllisyyden tunnetta .
Ihanteellisimmillaan syyllisyys voi olla hyvästä ,sillä se voi johtaa käyttäytymisen muutokseen ja kohti hyvää . Voisiko siis vetää johtopäätöksen ,että pahassa ,ei ihmine nkykene tuntemaan syyllisyyttä ja hyvässä ihminen kantaa syyllisyyttä , joka johtaa siis vastuunkantoon ja moraaliseen tajuamiseen siitä että esim on toiminut arveluttavasti ja väärin ja muuttaa siis toimintatapjaan ja oppii . Liiallinen syyllisyyden tunne ja jatkuvasti voisi olla kuin että Atlas kantaa maapallon murheita olapäällään niin kuin syyllisyyttä. Sopivassa määrin syyllisyyttä siis , se ei oel ainoastaan negatiivista , vaan voi olla moraalisen hyvän etsinnän olennainen rakennuspalikka mielessä ja sydämessä .