Otaksun , että suurin osa ihmistä elämänsä varrella pohtii suhdettaan Jumalaan ja uskoon. Nykyisessä, länsimaisessa kulttuurissamme tiede ja tiedon korostaminen noussut monesti korkeimpaan asemaan kun puhumme uskostamme elämään ja sen ilmiöihin. Siksi puhumme sekulaarista, länsimaisesta yhteiskunnasta. Kuitenkaan emme kysy mikä on meille itsellemme sitä ravintoa jota sielu tarvitsee. Ihmistä kiehtoo kuitenkin luonnostaan se mitä jää mittaamisen ja empiirisen toteennäyttämisen ulkopuolelle.
Kuinka kaikki sitten syntyi? Kuten sanottua voimme todistaa sen tieteen menetelmin. Silti emme kokemuksen tasolla kykene luomaan kuin haalean simulaation siitä jota kutsumme uskoksi jos yritämme todistaa siitä tieteen keinoin. Tämä ei tarkoita että asioita ei olisi lupa kyseenalaistaa. Tarvitsemme kuitenkin ensi sijassa kokemuksen voidaksemme kertoa kuinka olemme kokeneet.
Filosofi Immanuel Kant painotti , että tiedon ja uskon kysymykset ovat erotettava toisistaan .Toisaalta totuusteoria sanoo ,että tietoa voi olla perusteltu tosiuskomus. Näin ajateltuna totta on myös se jonka koemme olevan totta, riippumatta kokemuksemme subjektiivisuudesta ja ainutlaatuisesta luonteesta.
Voimmeko siis nykytiedon valossa muodostaa henkilökohtaisen totuuden Jumalasta? Jumalan olemassaolosta on kautta aikain esitetty olemassaoloa puoltavia argumentteja. Henkilökohtaisesti uskon , että Jumala on olemassa. Jumala on läsnä paitsi oman, henkilökohtaisen jumalatodistuksemme kautta niin myös kollektiivisen, kulttuurisen kokemuksemme kautta. Kulttuurinen, yhteinen kokemuksemme ei vielä vaadi meitä osallistumaan itse todistukseen. Se on läsnä elämämme kautta johon osallistumme sillä että satumme olemaan olemassa tai olemaan luotuja, kumpaa ilmaisua kukin haluaa käyttää.
Kokemuksena Jumala esiintyy näkyvimmin eri uskontojen kirjallisissa dokumenteissa. Henkilökohtaisissa jumalatodistuksissa Jumalan olemassaolosta voi tehdä havaintoja vaikkapa havainnoimalla ympäröivää luontoa ja ihmettelemällä sen tarkoituksenmukaisuutta .
Kuitenkaan ei ole etiikan kannalta mielekästä puhua uskosta ainoastaan henkilökohtaisen tai kulttuurisen kokemisen kautta. Maailmassa on erilaisia kokemuksia henkilökohtaisen ja kulttuurisen saralla vaihdellen uskonnosta ja kulttuurista toiseen. Historia tuntee uskonsodat , jolloin massat ihmisiä ovat sitä mieltä että minun kokemukseni, minun kulttuurini todellisuus sekä minun uskoni on oikea ja sinun uskosi on väärä. ,
Tämä vuoksi olisikin epäeettistä rajata henkilökohtaisen uskon piiri koskemaan vain omaa tai oman kulttuurin kokemusta. Jos näin olisi niin heräisi äkkiä kysymys miksei ihminen löydä harmoniaa ja sopua vaan ottaa uskon tuomitsevaksi aseekseen ja ryhtyy sotaan oman ” oikean ” uskonsa tähden.
Henkilökohtaisen uskonkokemuksen tasolla Jumalasta syntyvät mielikuvat ovat helposti kauniita ja niistä tulee mieleen sellaiset asiat kuin rakkaus ja hyvyys. Henkilökohtaisen kokemuksen varjossa jokainen uskova voisi varmasti ajoittain kysyä voisiko eri uskonnoista rakentaa kokonaisuuden. Tällainen kokonaisuus palvelisi kaikkia ja uskon suurinta mysteeriä, rakkautta.
Tästä kysymyksestä aukeaakin käsite jota voisi kutsua Rakkauden Ekonomiaksi. Nimitys tulee siitä että rakkautta ilmentämään tarkoitettu asia, usko, toimiikin usein todellisuudessa juuri päinvastoin. Kyynikko voisi kysyä onko edes mahdollista elää maailmassa luopumalla oman uskon tuomista ahtaista raameista ja rakentaa kokonaisuuden joka palvelisi sitä rakkautta joka ei aja muita pois. Tämä ei tarkoita että uskosta ja uskonkokemuksesta voisi ”shoppailla” mukaansa vain mielekkäiksi ja mieleisiksi kokemansa asiat. Useinhan juuri rakkaus on sitä joka paitsi tuo elämään suurimman onnen, myös satuttaa ihmistä kaikkein syvimmin. Rakkauden Ekonomia ei tee tästä poikkeusta.
Kokemuksemme eivät kuitenkaan ilmesty tyhjästä; niitä tehdään myös itse. lähimmäisen rakkaus ja luonnon kunnioittaminen ilman että sortuu ahdasmieliseen tuomitsevaan tulkintaan ja pitää uskoaan ainoana ja oikeana ehdottomana totuutena ei lopulta palvele rakkautta. Sortumatta relativismin ansaan uskon että ihmistä on mahdollista rakastaa vaikka kokemus samasta asiasta olisi eri. Tällaisessa ajattelussa usko ei enää toimisi lyömäaseena. Rakas kumppanini, joka on teologi, pitää Vanhan Testamentin Jesajan Kirjaa merkittävänä henkilökohtaisen uskon ilmentäjänä. Jesajan kirja (43:1) sanoo: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun”. Henkilökohtaisesti, kokemuksemme tasolla, meidän voisi siis olla mahdollista nähdä muutakin kuin toinen, eri mieltä oleva ihminen. Sen sijaan olisi mahdollista nähdä uskon tuoma rakkaus, hyvyys ja mielenrauha ja kauneus. Silloin olisimme jo askeleen lähempänä Jumalaa.